Ideat – Mistä niitä oikein tulee?

Seison harmaana tiistai-iltana kauppajonossa. Mun edellä seisovalla miehellä on päällään kanariankeltainen tuulitakki, jonka selkämykseen on painettu itselleni tuntemattoman urheiluseuran logo, ja jonka ohuet hiukset on vedetty poninhännälle perinteisellä punaisella kumilenkillä. Lataan maitoja ja puurohiutaleita hihnalle täydessä ajatussumussa, mutta kuitenkin tarpeeksi läsnä erottaakseni palasia miehen ja kassaneidin keskustelusta. Kaivan puhelimen taskusta, avaan muistiinpanot ja näppäilen nopeasti ylös muutaman lauseen ja pari avainsanaa. Muistiinpanoja oli puhelimessani ennen tuota hetkeä 1663 – nyt niitä on taas yksi enemmän.

Kuluu pari viikkoa ja istun sessiossa selaillen muistiinpanojani sopivien konseptien toivossa. Silmäni tarttuvat pariin kiinnostavaan lauseeseen. Päivän lopuksi huomaan, että kauppareissulla kuullun keskustelun kirvoittamat ajatusketjut ovat ottaneet uuden muodon ja asettuneet kauniisti riveihin laululyriikaksi. Huvittuneena mietin, kuuluisiko tuolle poninhäntämiehelle siivu tulevista teostotuloista kiitoksena uuden idean sytyttämisestä.

Laulunteko on siinä mielessä kummallista hommaa, että vaikka siihen liittyy paljon rakenteiden ymmärtämistä, musiikillisten ilmiöiden hahmottamista ja hallintaa sekä erilaisia tekniikoita ja niiden hyödyntämistä, on tärkein osa työstä kuitenkin lopulta aina täysi mysteeri. Ideat tulevat joskus todella oudoista paikoista ja outoon aikaan. Yllättäen. Kummallisinta on, ettei alunperin ylös kirjoitettu ajatus usein olekaan lopulta se, mikä päätyy sellaisenaan lauluun, vaan se toimii vain tietynlaisena välivaiheena ja ponnahduslautana lopulliselle idealle. Noita hetkiä tutkiskellessa on pakko todeta tässä hommassa olevan jotakin taikaa.

Väitän ettei luovalla ihmisellä ole todellisuudessa koskaan kausia, kun ei olisi ideoita. Luovuuden suvantovaiheessakaan ideat eivät katoa – ne ovat vain hetken hieman syvemmällä ajatushautomossa odottamassa otollista hetkeä pulpahtaa pintaan ja yllättää, kuin sanoen: "Minua ei voi kahlita!". Ja niin minä pieni lauluntekijä jatkan taas villinä sinkoilevien kesyttömien ajatusteni perässä juoksemista siinä toivossa, että tälläkin kertaa haaviini tarttuu uuden laulun poikanen, joka kaikessa ihmeellisyydessään muistuttaa kuinka suuri onni on saada sanoa biisintekoa työksi.

Tätä kirjoittaessani sainkin yhden idean... Joten palataan taas ensi kerralla.

<3 Tiina


P.S. Tein blogille sivut Facebookiin, jotta voit halutessasi käydä niistä tykkäämässä ja saada sitä kautta aina uudet postaukset luettavaksi (ja jaettavaksi). Kiitti kaikesta palautteesta ja kiva kun jaksat lukea ja tukea <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienen sisäisen huijarin jäljillä

Blogin paluu